Arki on tavallaan otettu kiinni. Vedin tanssikurssit. Kirjotin biisien sanat puhtaaksi. Värjäsin hiukset (ei kyllä ihan tämän väriset pitänyt tulla...)  ja kävin katsomassa Anaheim Ducks vs. Jokerit -matsin. Siellä se Selänne pelasi, ihan ihkaelävänä. Tekikö yhtään maalia? En ees muista.

Muitakin asioita. Käytiin katsomassa kummipoikaa ja ostettin UFFista vaatteet 90-luvun bileisiin.

Asensin uuden pelin, joka on viimeiset pari päivää ehtinyt pitää mua otteessaan. Sinänsä harmillista, peli ei ole edes kovin hyvä.Fable 3. Kuin suoraan 2000-luvun alkupuolelta. Ja nyt ollaan jo kuitenkin toisella vuosikymmenellä.

Tänään olen ollut kipeänä kotona. Tein töitäkin - tottakai - mutta suurimman osan ajasta sairastin. Kaveri sanoi lauantaina, kun 90-luku bileissä aloin valittaa kipeää olo, että mulla taitaa olla käyttämättömiä sairaslomapäiviä taskussa.

Keskiviikkona olisi bändin kanssa keikka. No, on sitä ennenkin kipeänä keikkailtu, millon missäkin poskiontelon tulehduksessa.


Pupukin sairasti pienen silmätulehduksen.


Hookin tuli kipeeksi ja taitaa sairastaa heti toisen työpäivänsä uudessa työpaikassa. No, tätä tämä on, tämöstä syksyistä arkea. Koko perhe kipeänä, vuorotellen.

On oikeastaan tosi vaikeeta olla poissa keskellä arkea. Kaksi viikkoa meni ihan hujahtaessa ja arkeen palatessa huomasi, että maailma oli vaan jatkanut matkaa ilman mua ja mulla oli kahden viikon edesä catch-upattavaa. Piti keksiä ruokaa mökkiviikonloppuun ja tehdä ziljardi asiaa töissä ja suunnitella niitä hitsin tanssitunteja ja tiivareita ja sopia keikkoja ja tehdä päätöksiä.

Se on kaikki tosi paljon lyhyessä ajassa. Varsinkin ihmiselle, jonka mielestä elämä voisi ihan hyvin olla hiukan hitaampaa.

Ja ne tanssitunnit! Yleensä niin helppoa ja kivaa hommaa, mutta nyt voisin palata tanssikaverin kanssa käytyyn keskusteluun - kuin synnyttäisi! (luonnollisesti kumpikaan  meistä ei ole koskaan synnyttänyt)


Joskus siis todella hankalaa.

Siihen ei auta se, kun viimein saa jotain aikaseiksi, niin unohtaa ottaa oikeat musiikit mukaan ja on vaan väärää musiikkia. Siinä väsynyttä ihmistä koetellaan.

En oo vieläkään oppinut seisomaan kunnolla käsilläni, tosin sekin kaikki jäi jo aikaa sitten jonkun minkäliekiireen alle. Eilen päätin, että tänään ei mikään estäisi mua menemästä powerpilatekseen, kunnes heti aamusta ajattelin, että pitäisi kyllä tulla kotiin valmistelemaan sitä tiivaria. En ottanut kamoja siis edes mukaan, ja rehellisesti sanottuna en muistanut koko asiaa iltapäivällä, kun ihastelin uutta puhelintani ja Hoo ehdotti että mentäisiin Bauhausiin katsomaan ovia.

Katsottiin ovia, puhuttiin kodin improvementista ja käytiin hakemassa kaasupullo Sodastreamiin. Sitten aloin valmistella sitä tanssituntia.

Olisi kivaa jos ei ole agendaa joka päivälle. Lisäksi näin syksy alkaa olla jo niin kylmä, että sitä kaipailee taas kesää.

taivaallinen arki

Elämä ei ole ollut normaalia pitkiin aikoihin. Käytiin Bostonissa ja melkein tippa linssissä hyppäsin uudelleen lentokoneeseen noin vuorokauden Suomessa olon jälkeen ja suuntasin työreissulle Lontooseen. Perjantaina iltana myöhään tulin kotiin tuntien ja tuntien powerpoint presentaatioiden ääreltä ja yritin keksiä Hoon kanssa seuraavalle päivälle tarjoiltavaa ruokaa.

Lähettiin aamupäivästä lauantaina ajamaan kaverin mökille ja olin vielä pitkälle iltapäivään asti ihan out of this world. Elämä kuitenkin voitti, käytiin poimimassa sieniä monta litraa (<3) ja saatiin kuin saatiinkin lopulta mahtavat ruoat aikaseksi. Ja tosi paljon sieniä. Ja hyviä kaalikääryleitä. Sanoinko, elämä ei ole ollut normaalia aikoihin.

Paluu arkeen vetää puoleensa kuin hunaja kärpästä. Tosin aamuinen herääminen töihin ei houkuta, mutta ajatus rutiineista ja omasta kodista tuntuu ihanalta. Vaikkakin sitä joutuu samantein tanssitunti- ja tiiviskurssisuunnitelun ja bänditreenien ja tuhannen muun hoidettavan asian keskelle. Mutta silti. Arki.

syysomppu

sienisaalis

Raskas paluu kotiin

Matkustaminen todella tuo mussa huonoimmat piirteet esille. Tai ei se matkustaminen itsessään - varsinkaan matkalla olo. Lähinnä se palaaminen kotiin. Viimeiset tunnit ennen kotiin pääsyä on yleensä aivan kamalaa taistelua, että saan pidettyä itseni kasassa ja tekemättä asioita, jotka veisi mut lentokenttäputkaan kulkematta lähtöruudun kautta.

On vaan tosi vaikeaa olla tungokessa, kun tuntee epämääräistä turhautumista ja raivoa kaikkia ihmisiä kohtaan. Suomalaiset känniääliöt, ohittelevat mummot, mitä näitä nyt sitten on. Sietämiskyky on aivan äärirajoilla. Urpot, joiden on pakko tunkea aivan hihnan viereen odottamaan matkalaukkua sen sijaan että venaisivat sen 'odota tässä' viivan kohdilla.

Ja mä olen kuitenkin varsin leppoisa tyyppi!

Having all that said, kotiin kuitenkin päästiin hengissä. Haettiin pupu ja mä menin samantien nukkumaan. Puolilta päivin nukkumaan meneminen ei ollu ehkä paras ratkaisu, mutta sillä hetkellä ainoa.

Herättiin puoli kahdeksan aikaan ja teki mieli makaroonilaatikkoa. Note to self: matkalle lähtiessä pitäisi aina suunnitella kotiinpaluu valmiiksi. Ruokaa pakkaseen, koti siistiksi jne. Käytiin paikallisessa sevenelevenissä ja tultiin kotiin syömään makaroonia ja katsomaan Top Gearia. Kyllä elämä tästä vielä voittaa.

Matka oli kyllä hieno. Ihan kuten odotinkin. Nähtiin merellä valas ihan lähietäisyydellä, syötiin clamchowdahia (tämä oli toivelistassa) vaellettiin New Yorkin katuja, kuvattiin vapauden patsas, shoppailtiin Newbury streetillä Bostonissa.

So sue me! Mun mielestä Jenkeissä on kivaa ja viihdyn siellä ihan mielettömän hyvin.

viikonloppuja

Hyvä tapa saada ihmisten kiukku päälleen on mainita, että elokuu ei varsinaisesti ole enää kesää. Tämä tuntuu olevan vähän samalla tavalla yleinen totuus, josta halutaan pitää vaan tiukasti kiinni, kuten se, että asunnon ostaminen on kannattavaa tai ihmishenget ovat tärkeitä (riippumatta siitä uskooko kuoleman jälkeiseen elämään vai ei).

No, toki elokuuhun suhtaudutaan kuolemaa kevyemmin, mutta kesän jatkuminen elokuuhun asti tuntuu olevan monille lähes henkilökohtainen asia.

Päätettiin yhdessätuumin ystävän kanssa, että kesä on sillon, kun voi olla bikineissä ja auringonpaiste on kuumaa. Harmillisesti hyvin usein elokuussa se ei enää sitä ole. Tai jos on, niin se on ihan satunnaista. Ja elokuussa alkaa jo illatkin hämärtyä ja siihen pitää tottua, että joutuu käyttämään pitkähihasta. Myh.

Käytiin ystäväporukalla Luomossa syömässä. En olisi arvannut, mutta viimeisen ruokalajin jälkeen makuhermot totesti, että uusien makujen mitta on tältä illalta tullut täyteen. Hyvää oli, erityisesti sienet.

Sunnuntaina käytiin katsomassa juhlateltassa VHB:tä. Upeasti soittivat, mutta meidän takana oli ärsyttävä mies, joka huusi. Ihan vaan silleen geneerisesti huusi (Volvo-lippis päässä, näytti siltä että oli muutaman päivän putki alla).

Järjestysmiehet tulivat poistamaan sen siinä vaiheessa, kun se karjui 'Soittakaa Boheman Rhapsody!!!' sen jälkeen, kun Bohemian Rhapsody oli ollut juuri edellinen biisi, jonka olivat soittaneet.

Ihan hyviä kyllä nämä viikonloput. Aamulla olisi voinut nukkua pidempään, mutta pupu herätti aamupalalle. Sitkeä eläin se. Kun en reagoinut siihen, että se järsi mun hiuksia, se alkoi nakertaa mun kynsiä. Siihen oli jo pakko herätä.

viimenen kesäviikonloppu

Viikonloppu on ollut täynnä rauhaa. Niin paljon, että olen ehtinyt pelata Bastionin loppuun, sovittaa yhden biisin bändille, aloittaa kirjottamista, mutta masentua alle sivussa (en enää osaa!) ja tilata uuden Kindlen Amazonilta. Lisäksi ehdin inspiroitumisen puutten tuskissani lukaista vanhoja tekstejä lukioajalta. Hyvä Sara-16v. Mitä huumeita vedät? Sara-30v ei muista ollenkaan huumeita, vaan luulee eläneensä päihteettömän lukion.


Ote vuodelta 1998 tjsp:
"Ja oliko SE keltainen sadetakki ajatusleirin päätöstilaisuuden
valepuku, vai muistanko vain väärin. Enkai tehnyt tätä maailmaa vain
ajatuksissani?"


Toisaalta, lienee turha moittia. Sillon sentään kirjoitin. Ja jos nyt en suorastaan osannut, niin ainakin kirjoittaminen sujui ja oli kivaa. 


Noin muutoin olen taas fiilistellyt piakkoin saapuvaa Bostonin reissua. Niin paljon, että mulla on suorastaan google-docsi aiheesta 'mitä kaikkea haluan tehdä Bostonissa ja Manhattanilla'. Siinä on muun muuassa clamchowderin syömistä Quincy Marketilla ja Cheesecake factory ja parhaita Bostonin jätskipaikkoja. Lisäksi varasin meille Manhattanille jo ravintolan. Nyt kun on menossa sinne takas, huomaa taas miten paljon niitä, no, semi-tuttuja kulmia on kaivannut.


Niin, ehdinhän mä myöskin käväistä vähän puistossaki, kun lauantai kerran oli kesän viimenen hellepäivä. Kesä jopa laskeutui mun varpaalle (ja todiste mun ulkoilusta):

Jopa kaupungissa voi päästä ihan läheiseen kontaktiin luonnon kanssa.

pms ja qwop

Heräsin aamulla siihen, että alavatsa jomotti, eikä tehnyt oikein mieli syödä mitään. Jep. PMS. Maailmaa, itseäni ja kaikkea mitä siihen väliin kuuluu apaattisesti inhoten menin kuitenkin töihin ja kiristelin jo valmiiksi hampaita tulevien palaverien takia.

Päivä ei ollut mennyt kuin ehkä puoleen väliin, kun totesin kaverille irkissä (and I quote):

> mulla on sellanen olo, että toivoisin, että ulkona sataisi eikä aurinko paistaisi
> että saisi mennä kotiin ja siellä olisikin yllättäen ihan siistiä ja voisi koko illan pelata ja saada yhtäkkiä mieletön inspiraatio ja kirjottaa pari tuntia jotain tarinaa, joka jäisi tosi herkulliseen kohtaa, josta sormet syyhyäisi päästä jatkamaan pian
> että voisi olla yksin kotona pienessä nuhassa ja vähän lämpöä ja ulkona sataisi vettä ja olis pimeetä ja mulla olisi mukavaa kotona
> että kaikki kodin ulkopuolella olevat asiat olis pimeitä ja kaukaisia
> mulla on vähän pms ja maailma on ihan tyhmä paikka (vaikka qwop saikin taas nauramaan ja tein siinä oman ennätykseni - 18.4m)

Lähtiessäni kotiin aurinko oli kuin olikin lakannut paistamasta ja satoi. Ei nyt saavista kaataen, mutta satoi kuitenkin. Siinä missä se sopi mielentilaan, niin se myöskin teki päivästä vaan synkemmän. Päätin jättää auton töihin ja mennä dösällä suoraan Kamppiin ostamaan ruokaa ja Buranaa.

Kampin K-market on kyllä kamala paikka. Erityisen päivänä, jolloin vihaa ihmisiä. Sain kyllä ruokani ja jopa taisteltuani tieni ulos sieltä tungoksen keskeltä, mutta siinä ahdingossa unohdin Buranan. Jipii.


Ihana Hoo toi mulle Buranaa kotiin tullessaan ja mulla alkoi siinä vaiheessa muutenkin olla jo inhimillisempi olo.

Jotenkin jännästi se kotikin siivoutui, eikä ihan vähiten Hoon ansiosta. Yritin jossain vaiheessa muistuttaa Hoolle, että meille tulee siivooja. Perjantaina. Se on ihan just.

Kuulemma juuri siksi nyt pitikin imuroida ja siivota. Ja naisilla on outo logiikka??

Ps. QWOP - Tsek it. Pääsin sen 18.4m - mutta mies oli kyllä suurimman osan ajasta spaagatissa.

Pps. Mitä sitä nyt piti PMS-aikaan syödä? Jotain sinkkiä? Magnesiumia? Taikapölyä?

ruokablogi

Sattuipa silmiini eilen hauska tehty chili-resepti (chili as in chili con carne tjsp): tsek täältä

En jaksa klikkaa linkkiä. Ok, siinä tyyppi on viihdyttävästi kuvannut ja piirtänyt miten chili valmistetaan ja jopa miten tehdään jauhelihaan sopiva mausteseos.

Tästä innostuneena päätin, että voisin harjotella vastaavaa kotona, mutta tietenkin ilman papuja (jokaisella on JOKU ruokavamma, right?). Tein siis tarkan kauppalistan - tosin päätin selvitä ilman sipuli- ja valkosipulijauhetta (tuoreet valkosipulit ja sipulit sai luvan riittää) ja papujen tilalle mietin sitten sieniä.

Ah, kevyesti tulista jauhelihaa. Että sitä teki mieli.

Käytiin siis Hoon kanssa kaupassa ja seurasin tarkasti ostoslistaa. Juustokuminan ostin (jos on kaksi reseptiä, johon jotain maustetta käytetään (hummus odottaa edelleen tekijäänsä), niin sillon mausteen ostaminen on oikeutettua) ja vihanneksia ja kaikkea.

Tästä tulee hyvä chili, ajattelin.

Kotiin tultua pistettiin musiikki soimaan (resepti käski!)  ja aloin kokata. Vähän ennen puoltaväliä tajusin yhtäkkiä: jauheliha jäi kuin jäikin ostamatta. HITSI!

Kuten aina kriisitilanteessa, kävin mielessäni nopeasti läpi kaikki vaihtoehdot. Jaksanko lähteä takaisin kauppaan? En. Lähetänkö Hoon kauppaan? Mies vetää nälissään leipää viimestä päivää ja oma moka kun unohdin. Siis en. Käytänkö soijarouhetta jauhelihan tilalla? Keittäminen kestää liian kauan eikä maku ole taattu. En. Onko muita lihavaihtoehtoja? On. Katkaravut pakkasessa. Tuleeko tästä hyvää katkaravuilla, onko hyvä ratkaisu? Ehkä ja välttävä.

Mentiin katkaravuilla. Jauhelihaa jäin kaipaamaan, mutta täytyy sanoa että tuli lopulta yllättävän hyvää ravuillakin. Erityisesti kun lisäsi joukkoon vähän kermaa. Ulkonäkö ei ollut erityisen kaunis ja makuun lisäsi paljon hyvää ruokalusikallinen partajugua lautasella ja juustoraaste annoksen päällä.

No mutta, tän takia en pidä ruokablogia.

kotipäivämaanantai

Kesä loppuu keskiviikkona sanoivat. Ehkä sen jälkeen sää sitten taas paranee. Tänään on nimittäin ollu ihan sikakylmä ja melkein myrskysatanut koko päivän. Piti mennä parkouraan, mut ei kyl kyennyt.

Vetäsin siis päivän töissä, tulin kotiin ja kiskasin jumpin-verkkarit jalkaan. Hyvää ruokaa, telkkariohjelmaa ja tietokonepeliä. Nyt illalla kokeilin taas seistä vähän käsilläni (hitsin epämukavaa hommaa).

Onneksi on kiva koti ja onneksi on iltoja, kun saa olla vaan kotona, kun ulkona sataa ja syksyää.

kotipäiväsunnuntai

Päätettiin Hoon kaa, että tänään ei hitsi vieköön lähdetä mihinkään. Koko päivä kotona!

Iiiiihan nopeasti käytiin pari tuntia Isossa Omenassa, jota ennen venailtiin Friisilän Mäkissä että kaupat aukeasti. Kuka voi muistaa, että sunnuntaina klo 11:40 mikään mesta ei ole auki?

Iiiiihan nopeasti käytiin kanssa illalla vielä vähän iltalenkkikävelemässä ja tiesittekö kuulkaa että Länärin vieltä Ruoholahden päässä menee sellanen makee hiekkatie, joka alkaa about Hietsusta ja kaartaa lopulta sillan ali Kaapelitehtaan taakse.

Nähtiin joutsenia, sorsia ja joku miljardi kalaa (se oli ehkä joku outo kalakasvattamo). Oli ihan hyvä kävely se.

Sitten tulin kotiin ja söin melkein ruukullisen jääsalaattia.

.. nyt olis varmaan aika mennä nukkumaan. Olispa viikonloput vähän pidempiä.

Paitsi että joo, sortteerasin matkakuvia. Tässä jotain Azoreilta:

vene merellä

spontaanit on parhaita

Tänään joskus varttia yli kolme tuli ihan yhtäkkiä mieleen, että meidän eteisen matto on ihan kamalassa kunnossa ja on pitänyt ostaa uusi. Sen pidempään ajattelematta totesin Hoolle netissä, että eteiseen pitäis muuten ostaa uusi matto.

"Mennäänkö Ikeaan" Hoo vastasi.
"Ai nytkö??"
"Vaikka. Tuutko hakemaan mut?"


Jotenkin ei se Ikeaan meno nyt niiiiin hohdokasta ole, mutta tein kiireesti keskeneräiset hommat töissä loppuun ja vartin kuluttua lähdin teini-ikäisen innostuksella ja kiihtymyksellä ajamaan kohti Hoota. Olo oli kuin kasilla, kun päätettiin minuutti ennen ranskantuntia, että lähdettäisiinkin Senaatintorille puhaltelemaan saippuakuplia. Sniikattiin ihan hullulla tirskunnalla hirveetä vauhtia ulos, ja vielä kaumpia portaita, että minimoitaisiin opettajaan törmäämisen riski.

Tällä kertaa ei tarvinnut sniikata ulos, näin aikuisena voi itse tehdä kaikenlaisia päätöksiä. Mutta spontaani lähteminen (vaikka vastuullisesti pidinkin huolta, ettei mitään jäänyt kesken) on vaan niin jännittävää ja kivaa!

Ostettiin matto ja päätettiin siinä samalla, että siirrettäisiin meidän vaatekaappia. Heh, ihan pikkujuttuhan se!

Siirrettiin sänky olkkariin, purettiin kamat kaapista tulos, ruuvattiin peiliovet irti ja siirrettiin kaapit. Sitten ruuvattiin peiliovet takaisin kiinni, kävin koko vaatekertani läpi (jee, jätesäkillinen poisheitettävää!) ja tuotiin sänky takaisin.

Tanssitunti jäi välistä, mutta spontaanius on niin kivaa, ettei siitä vaan voi kieltäytyä. Lisäksi tuli tässä vähän urheiltuakin tämän monen tunnin projektin aikana. Tulee kyllä hyvä mieli, kun saa tehtyä jotain hyödyllistä.

vaatteita rahaa vastaan

Mua on usein mietityttänyt, että miksi toisinaan kaupat tuntuu olevan täynnä sopivia, kivoja vaatteita ja toisinaan tuntuu ettei kaupoista löydy mitään kelvollista. Lisäksi mietin taas eilen hiukan syyllisenä, että käytän aivan liian vähän hyväkseni tätä keskustassa asumista. Kampin keskus on ihan nurkan takana ja silti siellä tulee käytyä tosi harvoin.

No, eilen sinne menin, käytiin ystävän kanssa after-work-punaviinillä ja jatkettiin kauppoihin. Jotenkin oli sellainen Fiilis, että tänään varmaan kauppojen suosio on mun puolella.

Fiilis oli ihan oikea. Ostin jokaisen vaatteen, jota sovitin ja muutaman jota en sovittanut. Lisäksi olin päässyt juuri valittamasta, että mitä mun PITÄISI ostaa kohtaa tosi harvoin sen kanssa mitä mä HALUAISIN ostaa. Eilen kuitenkin kuun asento oli oikea ja auringonpilkut kohdallaan ja tadaa, lähdin kotiin huomattavasti köyhempänä, mutta niin monta uutta vaatetta!

Tänään aamulla koitti sitten valinnan vaikeus: mitä pukea päälle mitä pukea päälle??

Anyway. Viime yönä oli aivan massiivinen ukkonen. Sellanen, etten ole ikinä elämässäni moista kuullut ja siinä unenpöpperössä se alkoi suorastaan pelottaa vähän. Ei mikään konkreettinen, vaan ne jyrähdykset oli sellasia, että korvissa soi ja sitä tunsi itsensä niin pieneksi. Ja pupukin alkoi järsiä oven karmia.

Hoo ei meinannut aluksi edes uskoa, että se oli ukkonen, vaan epäili, että joku on puoli kolmen aikaan yöllä rekalla meidän takapihalla, meidän ikkunan edessä ja vierittää isoa kivenlohkaretta tyhjällä lavalla edes takasin. A likely possibility sekin.

Mut ukkonen katosi, nyt on sateisen aurinkoista - tavallista syksyä. En oo kyllä vieläkään yhtään valmis kesän loppumiseen. Hitsi. Ole syksy nyt hitaampi!

se siitä tukasta

Hehkutin sillon tossa kuukausi sitten miten en ikinäikinä poistaisi pidennyksiä. Niin ihanat olivat ne! No, näin puolitoista kuukautta myöhemmin aloin olla valmis katkomaan hiukset pois vaikka omilla keittiösaksilla. Järki onneksi voitti, valjastin kaverin auttamaan pidennyksien poistamisessa, ja seuraavalle päivälle varasinkin sitten kampaajan. Oltiin lähdössä viikonlopuksi mökille ja ajattelin, että tukka on vaan saatava lyhyeksi ennen sitä.

Btw note to self: Jos poistaa pidennyksiä, ne kannattaa siivota pois olkkarin pöydältä ennen kuin lähtee lenkkeilemään. Mies saattaa muuten luulla, että kotona on skalpteerattu joku tai että tosiaan toteutin uhkaukseni keittiönsaksista.

No, perjantaina lähti tukka ja nyt on ihanat, lyhyet hiukset. Oi tätä hiustenpesun autuutta!

Perjantai oli jännittävä päivä sikälikin, että meillä kävi siivooja. Mulla on ollut toukokuusta asti projektina palkata tänne siivooja - ihan vain kokeilumielessä, paria kertaa kuussa ajattelin. Perjantaina siis sellainen kävi.

Voi sitä euforiaa kun tulin kotiin lyhyellä tukalla ja kotona KAIKKI KIILSI! Pinnat niin puhtaat! Kaikkialla niin kaunista! En tiedä onko kaksi kertaa kuussa liian usein, mutta olen vieläki melkolailla onnessani siitä miten puhtaita pintoja täällä kotona on.

Ja kaikkein riemukkain asia: meidän mikron ovi on jotain hämärää kromia, jonka ajattelin jo kerran pilanneeni yrittämällä pestä sitä tavallisella pesuaineella (jäljelle jäi vain hirveitä besanvärisiä raitoja ja sotkua). Murheellisena oltiin jo luovutettu, että ei siitä mikrosta enää tuu siistiä, mutta taikurisiivooja sai senkin aivan uudenveroiseksi!

Tätä juhliakseni otin itsestäni kuvan uudella tukalla, mikron ovesta heijastettuna. Kuva on tässä:

Näin hienosti mikro kiiltää ja tukka on kiva!

Perjantaina siis ihasteltiin kotia, otettiin kani kainaloon ja lähdettiin Suvisaaristoon.

Suvisaaristossa oli suvi - tosin vain perjantaina ja sunnuntaina. Lauantaina päästiin jatkamaan edellisviikon sääperinnettä. Oltiin oltu viikko sitten Loviisassa kavereiden mökillä ja ilmeisesti viety mukanamme tuuli ja sade ja koleus pitkällisen helteen perään. Tällä kertaa nämä kaverit tuli meidän luo - ja toivat tullessaan sateen, kylmän ja koleuden.

Onneksi mökkireissu oli siltikin ihanaa ja rentouttavaa, jos kohta jänis ei ollut ilmeisesti ihan yhtä rentoutunut. Herättiin ekana aamuna eljän-viiden aikaan siihen, että kani oli aivan tyrmistynyt liikkumistaan rajoittavasta aidasta ja kolisutti sitä niin kauan, että sen seuraksi mentiin hengaamaan. Tokana yönä oltiin viisaampia ja jätettiin kani alakertaan nukkumaan ja mentiin itse yläkertaan. Anyway, kun päästiin sunnuntaina kotiin, pupu loikkasi samantien kantohäkistään ulos, juoksi kierroksen olkkarissa ja paineli sängyn alle.

In other news - oon koittanut käydä läpi vähän hääkuvia ja matkakuvia ja niitä on muuten PALJON! Ehkä mä vielä joskus ne setvitän. Tällä hetkellä ne tuntuu vaan jättimäiseltä suolta.

Ja siihen liittyen - lähdenpä taas rikkomaan itseni parkouraamalla. Se on osa maanantaita!

lyhyestä virsi kaunis - again

Elämän järjestykseen laittaminen onnistui - vähän. Toki väliin tulee aina laneja ja mökkigrillailuja ja kaikkea, mutta töihin olen päässyt.

Lisäksi toinen tärkeä elämää järjestykseen laittava asia on myöskin vähän onnistunut: vietän kotona vähemmän aikaa koneella. Siihen on liittynyt myös se, etten ole ehtinyt juurikaan kirjoitella, koska omat lupaukset ('istun tässä yhteensä vain tunnin' tai 'kone menee kiinni tasan kymmeneltä') on velvottanu sulkemaan koneen.

Nyt siis nopea update töistä (tämäkin moraalisesti hiukan arveluttavaa - mutta jos pistää vaan viis minuuttia?).

Elokuun ensimmäisenä päivänä (eilen) alkoi syksy. Näin niin ikään jos joku  nyt haluaa pitää kirjaa. Aurinko paistoi, mutta katso, ilma oli viileä. Tuulikin puhalsi syksyä ilmaan. Kuka sanoi, että kesä jatkuu vielä elokuun? Loppuviikosta luvassa 15 astetta.

Kävin eilen - näin terveelliseen elämään liittyen - parkouraamassa. Ihan kevyesti vain, mutta silti sattuu joka paikkaan. Lisäksi vanhuus iski: niska meni viikonloppuna niin jumiin, ettei pää käänny tällä hetkellä ilman vihlontaa. Iltapäiväksi hieronta.

Tavallaan syksy on ihan kivaa. Jos sitä vaan ei seuraisi kahdeksan kuukauden talvi.

nope elonmerkki

Hääjuhlat - ihan parasta! Kaiken tän päätteeksi voi vaan kummastella miten ihania ja upeita ystäviä meillä on. On kyllä onnekas olo.

Hääreissu - ihan parasta! Delfiinejä, valaita, vuoria, järviä, maisemia ähkyyn asti. Ja jälleen kerran kivoja tyyppejä, uusia ja vanhoja.

Tällä hetkellä koitan laittaa elämää taas sellaiseen järjestykseen että selviin huomenna töihin. Näin se arki taas alkaa, sinne meni loma. Loman loppumisen hyviä puolia on kuitenkin se tarve saada elämä kontrolliin, asettaa tavotteita ja rajoja ja suunnitelmia ja sääntöjä. Eihän ne koskaan ikuisesti kestä, mutta se järjestelyn tunne on mukava. Varsinkin kun kotikin on nyt taas järjestyksessä.

kesäviikonloppujen ja kodin sotkusuuden korrelaatiosta

Mä oon aina väittänyt, että e-heen minä ole niitä, jotka hyytyy stressin edessä ja ei tee sitten mitään. Minä kyllä hoidan ja puhkun ja puhallan kunnes koko kylän talot on kumossa. Täältä pesee jne.

No, sitten on niitä hetkiä, kun koti-inbox on täynnä, eikä jaksaisi alkaa purkaa. Useampi drafti siellä on, olen niin ikään yrittänyt aloittaa vastausta, mutta hyytynyt jo ensimmäiseen lauseeseen. Yritän ottaa lohtua siitä, että siivosin tänään kotona ihan itse ja oma-alotteisesti puolitoista tuntia. PUOLITOISTA! Yksi ja puoli! Ehkä päivän aikaasaamisenergiat meni siinä.

Plus että oikeastaan kirjottaminen on hitsin hankalaa näin pitkillä kynsillä. Millään en viittis leikata, kun kohta on ne hääjuhlatki ja kaikkea, mutta ei ole toimistotyöläistä tarkotettu pitämään näin pitkiä kynsiä.

.. josta puheenollen. Kävi tuossa ilmi, että oon laskenut kolmella (KOLMELLA) (tänään toisellaan numeroita - ja kyllä, puolitoista on numero) henkilöllä meidän juhlaihmisäärän väärin. Yritin tietenkin heti bounceta tämän takasin 'tän siitä saa, kun ihan itse jouduin laskemaan, yyhyyy', mutta ihan rehellisesti ajateltuna kyllä sitä pitäisi exceliä sen verran osata lukea.

Nyt toivotaan, että hyväksyvät cateringissä vielä tämän muutoksen..

Noin muuten, siinä puolitoistatuntisen aikana kun siivosin (ajattelin ensin sanoa 'siivoilin', mutta se olisi saanut toiminnan kuulostamaan puhdittomalta. Menin ympäriinsä kuulkaa kuin hirvi!), sitä ehti käydä kaikenlaisia ajatuksia mielessä. Yksi niistä oli se, että miten koti tulee kaikkein sotkuisimmaksi kun siellä viettää vähiten aikaa?

Käytiin viikonloppuna häissä. Siinä kuva:

Yksityisyyssuojan vuoksi Hoo puoliksi sensuroitu

Lisäksi käytiin uimassa Myllyjärvellä Hoon siskon (perheineen) kanssa. Oli tosi kirkasta ja jopa lämmintä vettä ja tuli ihan sellanen olo kuin oisin mutsini, joka tuli aina välillä kesämökille lillumaan järveen ja hokemaan 'ihanaa. siis ihanaa. siis aivan taivaallista.'

Myllyjärvi on Serenan lähellä. Kaunis ku mikä. 

ps. uitiin vastarannalle. muilla teolliset räpylät, mulla luonnon omat.

Niin ne viikonloput hujahtaa. Ja koti on yllättäen ihan sotkussa.

No, nyt on taas siisti ja vannoin taas mielessäni, että en enää koskaan päästä sotkuseksi, en varmasti! Jepjep.

hameista

Musta tuntuu, että nyt voi ehkä jo sanoa virallisesti, että mä olen oppinut käyttämään hameita.

Tää quest alkoi joskus 2002 -tienoilla (kesää tietty), jollon päätiin (ehkä ekaa kertaa), että nyt opettelen käyttämään hameita. Kertakaikkiaan. Muistan kävelleeni sillon hameessa kaupungilla (semmonen about polviin asti ulottuva) ja olleeni varma siitä, että kaikki tuijotti ja nauroi ja lapset itki ja linnut tippui taivaalta. Lopulta joku viiskymppinen espanjalaisäijä tuli iskemään vaatekaupassa. Se siitä.

Seuraavan kerran yritin sitten taas seuraavana kesänä 'nyt vaan pidän hametta niin kauan kunnes tuntuu mukavalta'. En oo varma monta kertaa sen kesän aikana hametta pidin, mutta ei se kauhean montaa ollu. Ei ollut mukavaa! Ei varmaan kertaakaan!

Mä olen melkein joka kesä erikseen päättänyt yrittää pitää hameita. Koskaan en oo menestyny kauhean hyvin siinä kuitenkaan ja tavallaan taisin jo tossa antaa ihan periksiki.

Paitsi lopulta tänä kesänä. Nyt oon tällä viikolla (muistaakseni) joka päivä preferoinut hametta housuihin (ihan ajattelematta asiaa sen enempää!) ja oikein hyvin on menny! Tähän saattaa kyllä auttaa kanssa mukavahkot leggarit (jou-hip), jotka peittää jalkoja niin paljon ettei olo ole alaston.

Mut hei, jälleen kerran yks kasvupiste (mulle).

ainiin lisäksi

*tirsk*

Tää ei varmaan kenenkään muun mielestä ole hauskaa, huvittavaa tai edes söpöä, mutta mua nauratti. Me ollaan ostettu pupulle semmonen outo putkilo ('tunneli', if you may), jonka seinustoja pupu saa järsiä. Ja pupu ra-kas-taa sitä. Sitä on superkiva järsiä ja lisäksi - turns out - se on loistava piilo.

Ja näin pupu menee mukavasti piiloon loikoilemaan:

Siellä on mukava makoilla (pistää päänsä piiloon, luulee, ettei nää... jne.)

Meidän karvahanuri <3

juttuja

Ihan ensiksi pari juttua:

Hei tyypit, eläimiä ei saa heittää alas parvekkeelta! :(

Ja mitä jos kanssa lopetettais kaiken maailman pikavippi-palvelut? Onko niistä oikeasti kellekään mitään oikeasti hyvää?

Mut sitte kivoja juttuja:

Parkour (kylläki light version) oli kivaa ja erityisesti sen tunteminen, että hei, mullahan on kroppa. Ja lihaksia. Ja ne toimii ja niitä voi väsyttää välillä.

Sain tänään (ihanan) koe-hääkampauksen ja meikin. Me harjoteltiin neilikoilla, mut mitä ihme kukkia voi hääkampauksissa yleensä käyttää?

Meillä on maailman paras sauvasekotin, joka murskaa vaikka jäisiä mangopaloja muruksi. Ja sitten turns out, että ne (yhdessä hasselpähkinämurun ja pinjan- ja pellavasiementen kanssa) on ihan sikahyviä partajugurtin kanssa.

Lukiko kukaan? Apina lainasi kuvaajalta kameraa ja otti omakuvan (juttu DailyMailissä). Siis kattokaa:

Apina

Kuinka monen omakuva ikinä onnistuu noin hyvin? Tähän kyllä ehkä saattaa vaikuttaa se, että apinoille on pidemmät kädet ja näin ollen kuvauskohde (oma naama) pääsee vähän kauemmaksi kamerasta. Mut oon kyllä silti ihan impressed. Pitäis varmaan alkaa harjoitella iteki.

erilainen perjantai

Mulla oli perjantaina palaveri alihankkijan kanssa kahdeltatoista. Käytiin siis työkaverin (myös osallistumassa palaveriin) kanssa syömässä hyvissä ajoin ja mä menin vielä tekemään töitä vähän. Työkaveri sitten soitti kahdentiosta aikaan, että olivat nyt siellä ja mä otin mukaan ison kasan puhelimia, jotka mun oli tarkoitus lähettää eteenpäin siinä vielä ennen palaveria.

Tullessani paikalle kokoushuoneen ovi olikin kiinni ja vähän yllättyneenä menin sitten varovasti avaamaan ja kurkkaamaan sisälle (siltä varalta, että siellä olis vielä edellinen käynnissä tms). No joo, ei siellä ainakaan mun työkaveri ja alihankkija ollut.

Mua vastassa ovesta kurkatessa oli joukkio mustiin pukeutuneita, aurinkolasisia ihmisiä. Suljin vähän hätääntyneenä oven nopean kurkkauksen jälkeen ja katsoin uudelleen palaverihuoneen nimeä - oli se oikea! Sisällä näytti kuitenkin olevan joku supersalainen kokous, jossa oli varmaan Elop, Aho ja pari muuta tyyppiä henkivartijoineen ja nyt ne varmaan ampuisi mut tms.

Onneksi aivot toimii melko nopeasti ja aloin hahmottaa silmieni edessä kurkkaamalla näkemääni kuvaa uudestaan - oliko siinä mun kaveri Laura??

Avasin oven uudestaan ja kyllä vain. Mulla alkoi polttarit!

Sitä tulee harvoin elämässään aivan kertakaikkisen yllätetyksi, siis ihan silleen silleen, että ei tiedä mitä sanoa, mitä tehdä ja aivot yrittää vielä yhdistää epätoivoisesti palasia yhteen. Laitoin ne mun kantamat puhelimet pöydälle, nostin takasin syliin, laskin taas alas ja vielä syliin uudestaan. Sopersin jotain, että mun pitäisi lähettää nää ja jotain. Ei voinu tajuta.

No, lopulta kaikki hyvin. Se mun työkaveri tuli hymyillen paikalle, otti ne puhelimet ja mä lähdin hakemaan kamojani yläkerrasta kädet täristen. Kirjotin siinä vielä yhden meilin ja lähdin takas alas. Erilainen perjantai!

Lyhyestä virsi kaunis: mulla oli aivan uskomattoman upea viikonloppu, johon sisältyi hirveästi kiitollisuutta, nöyrää oloa siitä, että nää ihmiset on nähny aivan mielettömästi vaivaa mun eteen tätä järjestäessään ja onnellisuutta niistä kaikista ihanista ihmisistä.

Sen lisäksi me saunottiin, uitiin luonnon vesissä, syötiin mielettömän hyvää, itsetehtyä ruokaa, istuttiin ja juteltiin ja nähtiin melkein auringonnousu (plus että polttareiden teema oli siis tietokonepelit (<3) ) ja pääsin muun muassa pelaamaan live Angry Birdsejä (vau!).

Lauantaina brunssin aikaan lisää ihmisiä saapui paikalle ja niiden ihmisten mukana myös Hoo. Vietettiin siinä vielä toinen päivä auringossa lojuen, järvessä uiden ja muuten vaan aikaa viettäen. Ihan käsittämättömän hienoa ja haluaisin vaan löytää oikeat sanat, joilla kertoa näille ihmisille miten paljon tää merkitsi mulle.

liikuttumisia

Tuli vastaan muutaman kuukauden takainen kuva meiltä kotoa. Tuli jotenkin liikuttuneen hyvä mieli.

Tällaista meillä on kotona
(huomaa mun sininen jumpin-suit!)
(föönaan siis hiuksiani)

Toisaalta, tänään liikutuin (melkein kyyneliin asti!) siitä, kun pieni orava juoksi tien yli pyöräillessäni töihin ja siitä, kun muistelin miten pupu nukutettiin leikkausta varten. Päivän rock bottom oli kyllä ehkä kyyneliin asti liikuttuminen Googlen esittelyvideo Google+:sta. Taitaa PMS kolkuttaa ovella...

No mutta. Saatiin yllärimökkikutsu ja käytiin ihan ex tempore saunomassa ja uimassa. Minäkin uskaltauduin veteen. Kahdesti! Ja toisella kerralla alle kymmenen minuutin seisoskelun jälkeen! Vähän ehkä liikutuin kyyneliin.

juhannusta

Pupu vartioi sänkyä

Hengailua

Mökkiluontoa

nightmare after juhannus

Juhannus oli niinkun juhannusten kuuluu. Poimin kukkia, heitin talviturkin, valvottiin ja syötiin uusia perunoita (valvominen ja perunat siis toisistaan riippumatta). Tultiin kotiin jo lauantaina ruokkimaan jänis ja viettämään vähän kaupunkijuhannusta. Siinä samalla otettiin kiinni jossain välissä syntynyttä univajetta.

Laskuvirhe pankissa, sinun tappioksesi. Unta tuli kai sitten liikaa, kun viime yönä ei enää nukuttanut. Yritettiin nukahtaa puolen yön aikaan, mutta lopputulos oli kaksi hikistä ihmistä kääntelemässä lakanoiden keskellä ja huokailemassa.

Mä kuitenkin tsemppasin ja aloin nukahtaa. Me ollaan ilmeisesti sitten tuotu mukanamme yllärivieraita maalla, koska hetken kuluttua heräsin siihen, että hyttynen (!!! HYTTYNEN !!!) inisi mun korvan juuressa. Huitasin kädellä ja toivon että jos nyt vaan nukahdan, niin ei se nyt haittaa. Yritin vähän kääriytyä peiton suojaan, mutta eihän siitä mitään tullu siinä kuumuudessa. Joten hyttystä uhmaten siirsin peiton pois.

Hyttynen oli innokas ja pisti mua ensin pakaraan ja tuli sitten kehuskelemaan mun korvan juureen tästä. Heräsin jompaan kumpaan - ahterin kutinaan tai hyttysen ininään. Needless to say, aloin olla melko kiukkunen. Yritin edelleen ignoroimista, mutta ei auttanut.

Tällä kertaa sain pistoksen polvitaipeeseen ja sen jälkeen vielä käsivarteen. Siinä kun neljättä kertaa heräsin siihen ininään, nousin lopulta istumaan, pistin valot ja silmät harittaen löin jotain mustaa pistettä seinällä. En tiedä oliko se se hyttynen, mutta enempää puremia ei kuitenkaan tullut.

Sen sijaan ulkona päätti joku pulu alkaa möykätä kurkku suorana ja kaarteli varmaan tunnin tossa ulkona huutaen.

Uninen epätoivo on kamalaa. Sitä lojuu sängynpohjalla siinä uskomuksessa, että yö ei lopu koskaan, ei tule koskaan elämässään enää nukahtamaan ja mikään ei enää koskaan ole hyvin.

No, nukahdin mä ja sain ihan muutamia tunteja untakin. Pupukin herätti vasta minuuttia vaille herätyskellon.

Nousin kuitenki todella kärttyisenä ylös, laitoin liikaa suolaa aamumunakkaaseen, enkä tajunnu Fingerporia. Hitsin maanantai.

tän kesän kesätukka

Mä en hirveästi nauti hiusten pesusta, varsinkaan mitä pidemmäksi hiukset menee. On suorastaan pieni ihme, että oon saanut kasvatettua hiukset näinkin pitkiksi ilman spontaania kiukkupuuskaa (nyt kyllä leikkaan KESÄTUKAN vaikka keskellä talvea!). Itse asiassa nyt takana on jo pian kaks vuotta hiusten kasvamista. Gasp!

But oh wait, it gets crazier. Mulla on joku todella outo visio siitä, että kyllä hiusten vaan on oltava pitkät ja aaltoilevan kiharat kun juhlitaan häitä. Aluksi ajattelin, että noh, antaa niiden hiusten nytsit vain kasvaa. Jonkun ajan kuluttua tuli vastaan ikävä totuus: onhan ne pitkät, mutta ei riittävän pitkät.

Oh yes. Kävin tänään hakemassa hiusten pidennykset. Siis minä. Siis hiuksiini!

Kuva tai ei tapahtunu:

Ennen...

... ja jälkeen.

Mä en aio ikinä ottaa näitä pidennyksiä pois. Ihanat (vaikka ennen-kuva onkin kivempi kuvana). Tosin katsotaan mitä mieltä mä olen sen jälkeen kun oon kerran pessyt nää...

viikonlopun loppu

Oho. Pelasin Portalin vahingossa läpi. Onneks viikonloppu oli pääasiassa sateinen niin ei tarvinnu tuntea syyllisyyttä kotona istumisesta.

Sen sijaan kaupassa käydessä raihnaisuus iski päälle. Ihminen kyllä tarttee säännöllistä liikuntaa. Mulla on ollut noin, hmm, viisi kuukautta projektina tässä keksiä joku säännöllinen liikuntaharrastus, joka olis kaiken lisäksi mukavaa. Elämän epäsäännöllisyys ja ennen kaikea kaikenlaiset tekosyyt tulee edelle.

Tällä hetkellä 'tekosyynä' on fillarikolarissa vammautunut nilkka, joka ei edelleenkään anna periks juuri muulle kuin kävelylle ja sillekin kiukutellen.

Mut sitten kun nilkka on kunnossa vannon että elämä paranee! Taatusti!

tietokonepelejä - boooooring

Toisinaan on löydettävä kanava, johon pääsee omalla asiantuntemuksella esittämään näitä mun kokemuksen syvällä rintaäänellä lausuttuja, pitkään pohdittuja mielipiteitä - ellei peräti totuuksia - mielessä pyörivistä asioista. Ja oma blogi, mikäs sen parempaa. 

Tällä kertaa kyseessä on kolme peliä, joita olen kaikkia pelannut about 1-2h.

Hydrophobia

Mistään mitään aikasemmin kuulleena törmäsin Steamissä tähän. Vilkasin hetken aikaa gameplayta Youtubesta ja totesin pelin olevan kokeilun arvoinen. Erityisesti koska rahallinen arvo liikkui jossain alle 10e:ssä (mikä toisaalta taas saattaa kertoa kurjaa kieltään pelin laadusta).

Kyseessä on siis tarina tytöstä, joka on ehkä joku vartija tai poliisi ammatiltaan. Tyttö herää painajaisestaan vapaa-iltana/yönään ja siitä se seikkailu sitten lähteekin. Ulkona tapahtuu jotain tosi outoa, jota täytyy lähteä tutkimaan (vai mitähän siinä alussa nyt tapahtuikaan...). Vapaapäivyydestä huolimatta apuna työkaveri, joka istuu valvomossa (tjsp) koneensa ääressä ja osaa kertoa kokoajan mitä tapahtuu ja mihin pitäisi seuraavaksi mennä.

Hyviä puolia tässä on Mass Effectien tyyppinen taistelumekaniikka (pääset suojautumaan seinän taakse mukavasti ja tähtäilemään sieltä), nuoli, joka kokoajan kertoo mihin suuntaan mennä ja kuinka monta metriä (saa myös pois päältä, mutta tällaiselle suuntavaistorampaiselle se on aivan must) ja jännä Mavi-laite, josta katsomalla läpi näkee seiniin piilotettuja salasanoja jne. Hauskuutta tuo myös Mirrors Edge-mäiset hyppelyt ja kiipeilyt seinillä. Ja tietenkin välillä vastaantulevat puzzlet.

Huonoja puolia on graafikan pienehkö kankeus (vesi näyttää tosi hienolta, mutta esim. ihmishahmot on vähän kökköjä), epäselvät ohjeet (jouduin heti alussa muutaman kerran jumiin, esim. Mavin käyttön opastus meni multa jotenkin aivan ohi ja jouduin etsimään netistä ohjeita että mitä sillä nyt kuuluikaan tehdä. Lisäksi ohjaava nuoli on tietenkin välillä vähän relatiivinen ja on vaikea tietää kuuluuko nyt mennä ylös/alas vai löytyykö kohde siis samalta tasolta vai mitähäh.

Parin tunnin pelaamisen jälkeen ihan jees, mutta en vielä ihan koukussa. Lisäksi pelottaa, että nyt kun se sai pyssyn tästä tulikin pelkkä shootteri.

Pelin nimestä huolimatta vesi ei Katea pelota.

Plants vs. zombies

Hauska pieni rts-henkinen peli, jossa on tarkoitus istuttaa kasveja, jotka sitten tappavat kotiisi pyrkiviä zombeja. Auringonkukat tuovat resurssia - aurinkoa - jota käytetään herneampujien sun muiden kasvien asetteluun omalle takapihallesi (tai etupihalle tai katolle, riippuen nyt missä ollaan).

Peli on tavallaan melko addiktiivinen, mutta sopii mulle sellaiseksi 'ennen nukkumaanmenoa peliksi'. Siinä kuitenkin vaaditaan pelisilmää ja kentät ovat sopivasti vaativia, mutta aina tehtävissä (noin niinkuin so far). Peliin on lisätty hauskoja minipelejä sekaan, sekä hullu naapuri. Viihdyttävää, aivot nollaavaa ja hauskaa. Excellent!

Näin niitä zombeja ammutaan. Huom! Tämä kasviasettelu on todella epäoptimaalinen, auringonkukat kannattaa laittaa ihan takariviin.

Portal

Vanha peli, jonka pariin pääsin vasta nyt. Idea on yksinkertainen, mutta ah niin haastava. Olet testikeskuksessa ja kuljet testichamberistä toiseen koittaen ratkoa tiesi uloskäynnille. Eli 3d puzzlea. Aseena on portal-pyssy, jolla pystyy ampumaan kahdenlaisia portaaleja: oransseja joista mennään sisään ja sinisiä joista tullaan ulos (noin niinkuin periaatteessa).

Tämän pyssyn avulla pitäisi sitten päästä jotenkin sinne uloskäynnille. Usein se vaatii laser-pallojen kuljettamista portalien läpi (seinässä olevat jutut ampuu niitä), laatikoiden kuljettamista, heittelyä ja asettelua sekä yksinkertaisesti portalien kekseliästä käyttöä omiin kulkutarpeisiin.

Pelissä ei ole (vielä?) varsinaista juonta, ainakin ensimmäiset muutamat tunnit kuluu testikeskuksessa. Chamberit ovat toinen toistaan vaikeampia, mutta ainakaan vielä (chamber 18 alussa) ei ole tullut täysin mahdotonta jumia vastaan, vaikka aina niitä ratkaisuja joutuu jonkun aikaa pohtimaan.

Addiktiivisin peli näistä kolmesta.

Speedy thing goes in - speedy thing comes out

kuunpimennyksen aikaan

Me oltiin jo nukkumassa, minä puoliunessa, kun Hoo tajusi, että ulkonahan on tällä hetkellä kuunpimennys (*blink*blink*)! Yritin vähän vastustella heikosti, että eikös niitä nyt tapahdu aina tuon tuostakin ja ulkonakin on vissiin aika pilvistä, mutta eeeeeeiii. Kello löi kahtatoista ja me rämmittiin ulos etsimään kuuta.

Yritin lohduttautua tästä herätyksestä pukeutumalla maailman mukavimpaan vaatteeseen - kyllä! jumpsuittiin! mutta ovella tuli tyrmäys: 'sä näytät ihan joltain vankilasta karanneelta'. Luovutin, hain hupparin joka sai hyväksynnän ja niin me lähdettiin ulos etsimään kuuta.

Vaan kuuta ei näkynyt. Koitin ehdottaa, että mikäli on kyseessä kuunPIMENNYS, niin liekö siitä kuuta tarkoituskaan nähdä? Kuulemma oli ihan huono argumentti ja ei se toimi noin ja käveltiin ensin vähän sinne ja sitten vähän tänne, mutta turhaan. Hietsun torilla vastassa oli vuorimaiset, mustat pilvet, joita lähdettiin pakoon ja tultiin takaisin kotiin nukkumaan. Kai niitä kaikenlaisia pimennyksiä tulee myöhemminkin?

Kotiovella katsoin Hoota hupun sisästä ja totesin 'I'm so blogging this'.

tällasia päiviä

On vaikeeta osottaa sormella mikä tässä päivässä on ollu niin masentavaa mutta työkaveri sen puki sanoiksi: a day from hell. Miksi? Who knows.

En usko, että se nyt varsinaisesti johtuu siitä että heräsin puoli kuudelta aamulla siihen, että pupu järsi eteisessä roskispussia (mitähän se kuvitteli sieltä löytävänsä..). Ei ulkona vallitseva harmaa kelikään nyt silleen niin paljoa harmittanut. Töissä koko päivän kestänyt yleinen oksettava ja pyörryttävä olo (ehkä ehdin liian nopeasti kehua eilistä ravintolaa?) oli loppujen lopuksi melko pientä ja kammoksuttu esityskin meni ihan hyvin.

Iltapäivä oli kuitenki täynnä leukaarepiviä haukotuksia ja syviä huokauksia. Tein kuitenkin dramaattisen poistumisen töistä ja totesin ovella 'screw you guys, minä lähden hammaskiven poistoon'. Nauroivat sentään.

Päivän tosiaan kruunasi sitten hammaslääkäri, joka tästä tämän hetkisesti fiiliksestä päätellen käytti jotain talttaa ja vasaraa tähän hammaskiven poistoon. Niin, sen korvia ja hampaita vihlovan murhalaitteen lisäksi. Silmät pidin tiukasti kiinni ja ajatukset hyvissä paikoissa, joten voin vaan arvailla.

No, eikai tässä mitään mitä pari tunnin piano-laulu-sessio ei korjaisi.

hei tänään satoi

Tänään olis ollut just sellanen 'kääriydytään vilttiin sadetta pakoon' -päivä. Edelleen vähän rampautuneena kävin töissä autolla, hoidin tuhat odottanutta asiaa (varasin kampaajaa, soitin kukkia ja feilasin, jonotin, kyllästyin ja all that jazz) ja mietin, notta kunhan kotiin pääsen, niin laitan mun jumpsuitin päälle (tsek) enkä mee enää mihinkään.

(

Välisananen jumpisuitista: sen täytyy olla ehkä maailman mukavin asuste. Noi jumpinshopin vaatteet on paksuja, pehmeitä ja väljiä - ihan must minne tahansa talvimökille. Ne maksaa jonkun verran, mutta se ei varsinaisesti haittaa, kun sellasen voi tilata ihanalta mieheltä joululahjaksi ja viettää koko joulun kääriytyneenä siihen.

Kesälle taas Ginatricot on tehny vähän ohkasemman mallin, joka ei oo niin lämmin. Olkoonkin, että sitten noin viiden tai kymmenen vuoden päästä mua jo nolotttaa ja sitten joskus lapset kattoo ihan järkyttyneenä mun kuvia 'mutsi oikeesti?!?!' mutta nyt täytyy ottaa kaikki tästä ilosta irti. Tässä ihan varmuudeksi vielä kuva todisteeksi tästä Ginatricot -versiosta (vaikkei tämä nyt tosiaankaan mikään muotiblogi olekaan):

On se mukava!

)

Anyway. Illaksi tulikin kutsu syömään tapaksia Helsingin hitaimpaan ravintolaan, jonka tarjoilija ei osaa mitään kieltä ja sekottaa laskut. Pettymys oli suuri, kun jotain kieltä siellä kyllä tunnistettiin, vaikka melkolailla englannin ja suomen välimaastossa sekoiltiin ja laskukin saatiin luultavasti oikein (vaikka suomenkielisessä menussa jälkkärit oli 2,60€ tsibale ja englanninkielisessä 2,50€ - mitäs positiivista syrjintää tämä nyt sitten! Lasku saatiin kalliimman mukaan, mutta hei, kuka jaksaa valittaa).

Ilta oli kuitenkin paljon parempi kuin huonompi - jopa parempi kuin kääriytyminen sohvannurkkaan.

rullaillen

Huolimatta elämän tasaantuneisuudesta ja blogiaiheiden vähyydestä päätin kuitenkin pistää blogin takaisin pystyyn. Tähän epäilemättä liittyi vanhasta blogista öisten viinilasillisten äärellä sanotut kauniit sanat ja se, että blogin pitäminen oli oikeastaan yksi tekijä, joka sai meidät nykyisen mieheni kanssa (niin, aviomies! Voiko sitä vieläkään tajuta??) ensimmäisiä kertoja keskustelemaan.

Eli here we go. Sitäpaitsi onhan tässä kaikenlaista. Pannutin pyörällä. Kävin Lontoossa työmatkalla ja seikkailin tubeissa (siis minä! Se pikkutyttö joka vieläkin soittaa äidille kysyäkseen ohjeita miten tehdään lättytaikina). Ostin kiharrinraudan. Ihastuin ikihyväkseni tulevaan hääjuhlamekkooni. Näin Jamiroquain Tallinnassa ja söin kauppahallin vieressä sushia. Soitettiin bändin kanssa hauskoissa häissä ja yksissä 50-vuotisjuhlissa, joissa järjestäjä oli pukeutunut Spiderman-asuun.

Miten niin ei blogattavaa?

Nyt ihan niinkuin tällaisena catch-up-henkisenä postauksena pitäis varmaan sanoa noista kaikista joku kappale ja ihan itserankaisuna kirjottaa postaus, jota kukaan ei kuitenkaan lue loppuun saakka.Nnnnoh, jos nyt muutama lause edes tästä mielenkiintoisimmasta.

Tilanne oli siis se, että olin aamulla kihartanut hiukset, enkä millään halunnut pilata tätä vaivaa pistämällä heti pyöräilykypärää päähän. Niinpä siis ajattelin, että kyllähän tämän lyhyen matkan ajan ilman kypärää. Mitä sitä muka voisi sattua? Matkaa oli kuitenkin vain pari kilsaa ja nekin kaupunkialueella, jossa on ajettava tosi hiljaa.

Lähdin sitten ohittamaan yhtä sellasta alle kävelyvauhtia ajelevaa pappaa (ihan hiljasta vauhtia ajoin, jotain 10-15km/h), kun takaa tuli tyyppi, joka paineli jotain kolmeekymppiä (no ainakin!). Lennettiin sitten molemmat päin mansikkakojua (yksikään mansikka ei onneksi vahingoittunut).

Mansikkamyyjät kyseli hädissään tilataanko ambulanssi ja onko kaikki hyvin, mutta onneks ei oikeasti käyny mitään, pää ei osunu tai mitään muutakaan. Mutta lähellä oli. Mulla kolahti jalka johonkin ja olen nilkuttanut since then, mutta mies ei tainnut ottaa osumaa ollenkaan, vaan heti kun sanoin sille, että saa lähteä, se lähti painelemaan vauhdilla.

En oo varma olisiko mun pitänyt olla tarkkaavaisempi lähtiessäni ohittamaan, mutta jotenkin haluaisin tässä kuitenkin nyt muistuttaa muiden pyöräilijöiden huomioimisesta ja että vilkkaasti liikennöidyillä pyöräteillä ei vaan voi painella tuhatta ja sataa. Pyöräilijöille liikennesäännöt niin vaikeita! Miten sitä voi taas muistaa kuka väistää ja on vastuussa mistäkin?

Enkä koskaan enää lähde mihinkään ilman kypärää. Ees kauppaan. Kiharat tai ei.

Käytiin tänään Laajalahdessa hakemassa pupulle puunoksia järsittäväksi ja puhaltelemassa voikukkia. Hyvälläkin kännykkäkameralla on kyllä vaikea saada hyviä kuvia, eikä ihminen ole koskaan erityisen viehättävä puhaltaessaan.