liikuttumisia

Tuli vastaan muutaman kuukauden takainen kuva meiltä kotoa. Tuli jotenkin liikuttuneen hyvä mieli.

Tällaista meillä on kotona
(huomaa mun sininen jumpin-suit!)
(föönaan siis hiuksiani)

Toisaalta, tänään liikutuin (melkein kyyneliin asti!) siitä, kun pieni orava juoksi tien yli pyöräillessäni töihin ja siitä, kun muistelin miten pupu nukutettiin leikkausta varten. Päivän rock bottom oli kyllä ehkä kyyneliin asti liikuttuminen Googlen esittelyvideo Google+:sta. Taitaa PMS kolkuttaa ovella...

No mutta. Saatiin yllärimökkikutsu ja käytiin ihan ex tempore saunomassa ja uimassa. Minäkin uskaltauduin veteen. Kahdesti! Ja toisella kerralla alle kymmenen minuutin seisoskelun jälkeen! Vähän ehkä liikutuin kyyneliin.

juhannusta

Pupu vartioi sänkyä

Hengailua

Mökkiluontoa

nightmare after juhannus

Juhannus oli niinkun juhannusten kuuluu. Poimin kukkia, heitin talviturkin, valvottiin ja syötiin uusia perunoita (valvominen ja perunat siis toisistaan riippumatta). Tultiin kotiin jo lauantaina ruokkimaan jänis ja viettämään vähän kaupunkijuhannusta. Siinä samalla otettiin kiinni jossain välissä syntynyttä univajetta.

Laskuvirhe pankissa, sinun tappioksesi. Unta tuli kai sitten liikaa, kun viime yönä ei enää nukuttanut. Yritettiin nukahtaa puolen yön aikaan, mutta lopputulos oli kaksi hikistä ihmistä kääntelemässä lakanoiden keskellä ja huokailemassa.

Mä kuitenkin tsemppasin ja aloin nukahtaa. Me ollaan ilmeisesti sitten tuotu mukanamme yllärivieraita maalla, koska hetken kuluttua heräsin siihen, että hyttynen (!!! HYTTYNEN !!!) inisi mun korvan juuressa. Huitasin kädellä ja toivon että jos nyt vaan nukahdan, niin ei se nyt haittaa. Yritin vähän kääriytyä peiton suojaan, mutta eihän siitä mitään tullu siinä kuumuudessa. Joten hyttystä uhmaten siirsin peiton pois.

Hyttynen oli innokas ja pisti mua ensin pakaraan ja tuli sitten kehuskelemaan mun korvan juureen tästä. Heräsin jompaan kumpaan - ahterin kutinaan tai hyttysen ininään. Needless to say, aloin olla melko kiukkunen. Yritin edelleen ignoroimista, mutta ei auttanut.

Tällä kertaa sain pistoksen polvitaipeeseen ja sen jälkeen vielä käsivarteen. Siinä kun neljättä kertaa heräsin siihen ininään, nousin lopulta istumaan, pistin valot ja silmät harittaen löin jotain mustaa pistettä seinällä. En tiedä oliko se se hyttynen, mutta enempää puremia ei kuitenkaan tullut.

Sen sijaan ulkona päätti joku pulu alkaa möykätä kurkku suorana ja kaarteli varmaan tunnin tossa ulkona huutaen.

Uninen epätoivo on kamalaa. Sitä lojuu sängynpohjalla siinä uskomuksessa, että yö ei lopu koskaan, ei tule koskaan elämässään enää nukahtamaan ja mikään ei enää koskaan ole hyvin.

No, nukahdin mä ja sain ihan muutamia tunteja untakin. Pupukin herätti vasta minuuttia vaille herätyskellon.

Nousin kuitenki todella kärttyisenä ylös, laitoin liikaa suolaa aamumunakkaaseen, enkä tajunnu Fingerporia. Hitsin maanantai.

tän kesän kesätukka

Mä en hirveästi nauti hiusten pesusta, varsinkaan mitä pidemmäksi hiukset menee. On suorastaan pieni ihme, että oon saanut kasvatettua hiukset näinkin pitkiksi ilman spontaania kiukkupuuskaa (nyt kyllä leikkaan KESÄTUKAN vaikka keskellä talvea!). Itse asiassa nyt takana on jo pian kaks vuotta hiusten kasvamista. Gasp!

But oh wait, it gets crazier. Mulla on joku todella outo visio siitä, että kyllä hiusten vaan on oltava pitkät ja aaltoilevan kiharat kun juhlitaan häitä. Aluksi ajattelin, että noh, antaa niiden hiusten nytsit vain kasvaa. Jonkun ajan kuluttua tuli vastaan ikävä totuus: onhan ne pitkät, mutta ei riittävän pitkät.

Oh yes. Kävin tänään hakemassa hiusten pidennykset. Siis minä. Siis hiuksiini!

Kuva tai ei tapahtunu:

Ennen...

... ja jälkeen.

Mä en aio ikinä ottaa näitä pidennyksiä pois. Ihanat (vaikka ennen-kuva onkin kivempi kuvana). Tosin katsotaan mitä mieltä mä olen sen jälkeen kun oon kerran pessyt nää...

viikonlopun loppu

Oho. Pelasin Portalin vahingossa läpi. Onneks viikonloppu oli pääasiassa sateinen niin ei tarvinnu tuntea syyllisyyttä kotona istumisesta.

Sen sijaan kaupassa käydessä raihnaisuus iski päälle. Ihminen kyllä tarttee säännöllistä liikuntaa. Mulla on ollut noin, hmm, viisi kuukautta projektina tässä keksiä joku säännöllinen liikuntaharrastus, joka olis kaiken lisäksi mukavaa. Elämän epäsäännöllisyys ja ennen kaikea kaikenlaiset tekosyyt tulee edelle.

Tällä hetkellä 'tekosyynä' on fillarikolarissa vammautunut nilkka, joka ei edelleenkään anna periks juuri muulle kuin kävelylle ja sillekin kiukutellen.

Mut sitten kun nilkka on kunnossa vannon että elämä paranee! Taatusti!

tietokonepelejä - boooooring

Toisinaan on löydettävä kanava, johon pääsee omalla asiantuntemuksella esittämään näitä mun kokemuksen syvällä rintaäänellä lausuttuja, pitkään pohdittuja mielipiteitä - ellei peräti totuuksia - mielessä pyörivistä asioista. Ja oma blogi, mikäs sen parempaa. 

Tällä kertaa kyseessä on kolme peliä, joita olen kaikkia pelannut about 1-2h.

Hydrophobia

Mistään mitään aikasemmin kuulleena törmäsin Steamissä tähän. Vilkasin hetken aikaa gameplayta Youtubesta ja totesin pelin olevan kokeilun arvoinen. Erityisesti koska rahallinen arvo liikkui jossain alle 10e:ssä (mikä toisaalta taas saattaa kertoa kurjaa kieltään pelin laadusta).

Kyseessä on siis tarina tytöstä, joka on ehkä joku vartija tai poliisi ammatiltaan. Tyttö herää painajaisestaan vapaa-iltana/yönään ja siitä se seikkailu sitten lähteekin. Ulkona tapahtuu jotain tosi outoa, jota täytyy lähteä tutkimaan (vai mitähän siinä alussa nyt tapahtuikaan...). Vapaapäivyydestä huolimatta apuna työkaveri, joka istuu valvomossa (tjsp) koneensa ääressä ja osaa kertoa kokoajan mitä tapahtuu ja mihin pitäisi seuraavaksi mennä.

Hyviä puolia tässä on Mass Effectien tyyppinen taistelumekaniikka (pääset suojautumaan seinän taakse mukavasti ja tähtäilemään sieltä), nuoli, joka kokoajan kertoo mihin suuntaan mennä ja kuinka monta metriä (saa myös pois päältä, mutta tällaiselle suuntavaistorampaiselle se on aivan must) ja jännä Mavi-laite, josta katsomalla läpi näkee seiniin piilotettuja salasanoja jne. Hauskuutta tuo myös Mirrors Edge-mäiset hyppelyt ja kiipeilyt seinillä. Ja tietenkin välillä vastaantulevat puzzlet.

Huonoja puolia on graafikan pienehkö kankeus (vesi näyttää tosi hienolta, mutta esim. ihmishahmot on vähän kökköjä), epäselvät ohjeet (jouduin heti alussa muutaman kerran jumiin, esim. Mavin käyttön opastus meni multa jotenkin aivan ohi ja jouduin etsimään netistä ohjeita että mitä sillä nyt kuuluikaan tehdä. Lisäksi ohjaava nuoli on tietenkin välillä vähän relatiivinen ja on vaikea tietää kuuluuko nyt mennä ylös/alas vai löytyykö kohde siis samalta tasolta vai mitähäh.

Parin tunnin pelaamisen jälkeen ihan jees, mutta en vielä ihan koukussa. Lisäksi pelottaa, että nyt kun se sai pyssyn tästä tulikin pelkkä shootteri.

Pelin nimestä huolimatta vesi ei Katea pelota.

Plants vs. zombies

Hauska pieni rts-henkinen peli, jossa on tarkoitus istuttaa kasveja, jotka sitten tappavat kotiisi pyrkiviä zombeja. Auringonkukat tuovat resurssia - aurinkoa - jota käytetään herneampujien sun muiden kasvien asetteluun omalle takapihallesi (tai etupihalle tai katolle, riippuen nyt missä ollaan).

Peli on tavallaan melko addiktiivinen, mutta sopii mulle sellaiseksi 'ennen nukkumaanmenoa peliksi'. Siinä kuitenkin vaaditaan pelisilmää ja kentät ovat sopivasti vaativia, mutta aina tehtävissä (noin niinkuin so far). Peliin on lisätty hauskoja minipelejä sekaan, sekä hullu naapuri. Viihdyttävää, aivot nollaavaa ja hauskaa. Excellent!

Näin niitä zombeja ammutaan. Huom! Tämä kasviasettelu on todella epäoptimaalinen, auringonkukat kannattaa laittaa ihan takariviin.

Portal

Vanha peli, jonka pariin pääsin vasta nyt. Idea on yksinkertainen, mutta ah niin haastava. Olet testikeskuksessa ja kuljet testichamberistä toiseen koittaen ratkoa tiesi uloskäynnille. Eli 3d puzzlea. Aseena on portal-pyssy, jolla pystyy ampumaan kahdenlaisia portaaleja: oransseja joista mennään sisään ja sinisiä joista tullaan ulos (noin niinkuin periaatteessa).

Tämän pyssyn avulla pitäisi sitten päästä jotenkin sinne uloskäynnille. Usein se vaatii laser-pallojen kuljettamista portalien läpi (seinässä olevat jutut ampuu niitä), laatikoiden kuljettamista, heittelyä ja asettelua sekä yksinkertaisesti portalien kekseliästä käyttöä omiin kulkutarpeisiin.

Pelissä ei ole (vielä?) varsinaista juonta, ainakin ensimmäiset muutamat tunnit kuluu testikeskuksessa. Chamberit ovat toinen toistaan vaikeampia, mutta ainakaan vielä (chamber 18 alussa) ei ole tullut täysin mahdotonta jumia vastaan, vaikka aina niitä ratkaisuja joutuu jonkun aikaa pohtimaan.

Addiktiivisin peli näistä kolmesta.

Speedy thing goes in - speedy thing comes out

kuunpimennyksen aikaan

Me oltiin jo nukkumassa, minä puoliunessa, kun Hoo tajusi, että ulkonahan on tällä hetkellä kuunpimennys (*blink*blink*)! Yritin vähän vastustella heikosti, että eikös niitä nyt tapahdu aina tuon tuostakin ja ulkonakin on vissiin aika pilvistä, mutta eeeeeeiii. Kello löi kahtatoista ja me rämmittiin ulos etsimään kuuta.

Yritin lohduttautua tästä herätyksestä pukeutumalla maailman mukavimpaan vaatteeseen - kyllä! jumpsuittiin! mutta ovella tuli tyrmäys: 'sä näytät ihan joltain vankilasta karanneelta'. Luovutin, hain hupparin joka sai hyväksynnän ja niin me lähdettiin ulos etsimään kuuta.

Vaan kuuta ei näkynyt. Koitin ehdottaa, että mikäli on kyseessä kuunPIMENNYS, niin liekö siitä kuuta tarkoituskaan nähdä? Kuulemma oli ihan huono argumentti ja ei se toimi noin ja käveltiin ensin vähän sinne ja sitten vähän tänne, mutta turhaan. Hietsun torilla vastassa oli vuorimaiset, mustat pilvet, joita lähdettiin pakoon ja tultiin takaisin kotiin nukkumaan. Kai niitä kaikenlaisia pimennyksiä tulee myöhemminkin?

Kotiovella katsoin Hoota hupun sisästä ja totesin 'I'm so blogging this'.

tällasia päiviä

On vaikeeta osottaa sormella mikä tässä päivässä on ollu niin masentavaa mutta työkaveri sen puki sanoiksi: a day from hell. Miksi? Who knows.

En usko, että se nyt varsinaisesti johtuu siitä että heräsin puoli kuudelta aamulla siihen, että pupu järsi eteisessä roskispussia (mitähän se kuvitteli sieltä löytävänsä..). Ei ulkona vallitseva harmaa kelikään nyt silleen niin paljoa harmittanut. Töissä koko päivän kestänyt yleinen oksettava ja pyörryttävä olo (ehkä ehdin liian nopeasti kehua eilistä ravintolaa?) oli loppujen lopuksi melko pientä ja kammoksuttu esityskin meni ihan hyvin.

Iltapäivä oli kuitenki täynnä leukaarepiviä haukotuksia ja syviä huokauksia. Tein kuitenkin dramaattisen poistumisen töistä ja totesin ovella 'screw you guys, minä lähden hammaskiven poistoon'. Nauroivat sentään.

Päivän tosiaan kruunasi sitten hammaslääkäri, joka tästä tämän hetkisesti fiiliksestä päätellen käytti jotain talttaa ja vasaraa tähän hammaskiven poistoon. Niin, sen korvia ja hampaita vihlovan murhalaitteen lisäksi. Silmät pidin tiukasti kiinni ja ajatukset hyvissä paikoissa, joten voin vaan arvailla.

No, eikai tässä mitään mitä pari tunnin piano-laulu-sessio ei korjaisi.

hei tänään satoi

Tänään olis ollut just sellanen 'kääriydytään vilttiin sadetta pakoon' -päivä. Edelleen vähän rampautuneena kävin töissä autolla, hoidin tuhat odottanutta asiaa (varasin kampaajaa, soitin kukkia ja feilasin, jonotin, kyllästyin ja all that jazz) ja mietin, notta kunhan kotiin pääsen, niin laitan mun jumpsuitin päälle (tsek) enkä mee enää mihinkään.

(

Välisananen jumpisuitista: sen täytyy olla ehkä maailman mukavin asuste. Noi jumpinshopin vaatteet on paksuja, pehmeitä ja väljiä - ihan must minne tahansa talvimökille. Ne maksaa jonkun verran, mutta se ei varsinaisesti haittaa, kun sellasen voi tilata ihanalta mieheltä joululahjaksi ja viettää koko joulun kääriytyneenä siihen.

Kesälle taas Ginatricot on tehny vähän ohkasemman mallin, joka ei oo niin lämmin. Olkoonkin, että sitten noin viiden tai kymmenen vuoden päästä mua jo nolotttaa ja sitten joskus lapset kattoo ihan järkyttyneenä mun kuvia 'mutsi oikeesti?!?!' mutta nyt täytyy ottaa kaikki tästä ilosta irti. Tässä ihan varmuudeksi vielä kuva todisteeksi tästä Ginatricot -versiosta (vaikkei tämä nyt tosiaankaan mikään muotiblogi olekaan):

On se mukava!

)

Anyway. Illaksi tulikin kutsu syömään tapaksia Helsingin hitaimpaan ravintolaan, jonka tarjoilija ei osaa mitään kieltä ja sekottaa laskut. Pettymys oli suuri, kun jotain kieltä siellä kyllä tunnistettiin, vaikka melkolailla englannin ja suomen välimaastossa sekoiltiin ja laskukin saatiin luultavasti oikein (vaikka suomenkielisessä menussa jälkkärit oli 2,60€ tsibale ja englanninkielisessä 2,50€ - mitäs positiivista syrjintää tämä nyt sitten! Lasku saatiin kalliimman mukaan, mutta hei, kuka jaksaa valittaa).

Ilta oli kuitenkin paljon parempi kuin huonompi - jopa parempi kuin kääriytyminen sohvannurkkaan.

rullaillen

Huolimatta elämän tasaantuneisuudesta ja blogiaiheiden vähyydestä päätin kuitenkin pistää blogin takaisin pystyyn. Tähän epäilemättä liittyi vanhasta blogista öisten viinilasillisten äärellä sanotut kauniit sanat ja se, että blogin pitäminen oli oikeastaan yksi tekijä, joka sai meidät nykyisen mieheni kanssa (niin, aviomies! Voiko sitä vieläkään tajuta??) ensimmäisiä kertoja keskustelemaan.

Eli here we go. Sitäpaitsi onhan tässä kaikenlaista. Pannutin pyörällä. Kävin Lontoossa työmatkalla ja seikkailin tubeissa (siis minä! Se pikkutyttö joka vieläkin soittaa äidille kysyäkseen ohjeita miten tehdään lättytaikina). Ostin kiharrinraudan. Ihastuin ikihyväkseni tulevaan hääjuhlamekkooni. Näin Jamiroquain Tallinnassa ja söin kauppahallin vieressä sushia. Soitettiin bändin kanssa hauskoissa häissä ja yksissä 50-vuotisjuhlissa, joissa järjestäjä oli pukeutunut Spiderman-asuun.

Miten niin ei blogattavaa?

Nyt ihan niinkuin tällaisena catch-up-henkisenä postauksena pitäis varmaan sanoa noista kaikista joku kappale ja ihan itserankaisuna kirjottaa postaus, jota kukaan ei kuitenkaan lue loppuun saakka.Nnnnoh, jos nyt muutama lause edes tästä mielenkiintoisimmasta.

Tilanne oli siis se, että olin aamulla kihartanut hiukset, enkä millään halunnut pilata tätä vaivaa pistämällä heti pyöräilykypärää päähän. Niinpä siis ajattelin, että kyllähän tämän lyhyen matkan ajan ilman kypärää. Mitä sitä muka voisi sattua? Matkaa oli kuitenkin vain pari kilsaa ja nekin kaupunkialueella, jossa on ajettava tosi hiljaa.

Lähdin sitten ohittamaan yhtä sellasta alle kävelyvauhtia ajelevaa pappaa (ihan hiljasta vauhtia ajoin, jotain 10-15km/h), kun takaa tuli tyyppi, joka paineli jotain kolmeekymppiä (no ainakin!). Lennettiin sitten molemmat päin mansikkakojua (yksikään mansikka ei onneksi vahingoittunut).

Mansikkamyyjät kyseli hädissään tilataanko ambulanssi ja onko kaikki hyvin, mutta onneks ei oikeasti käyny mitään, pää ei osunu tai mitään muutakaan. Mutta lähellä oli. Mulla kolahti jalka johonkin ja olen nilkuttanut since then, mutta mies ei tainnut ottaa osumaa ollenkaan, vaan heti kun sanoin sille, että saa lähteä, se lähti painelemaan vauhdilla.

En oo varma olisiko mun pitänyt olla tarkkaavaisempi lähtiessäni ohittamaan, mutta jotenkin haluaisin tässä kuitenkin nyt muistuttaa muiden pyöräilijöiden huomioimisesta ja että vilkkaasti liikennöidyillä pyöräteillä ei vaan voi painella tuhatta ja sataa. Pyöräilijöille liikennesäännöt niin vaikeita! Miten sitä voi taas muistaa kuka väistää ja on vastuussa mistäkin?

Enkä koskaan enää lähde mihinkään ilman kypärää. Ees kauppaan. Kiharat tai ei.

Käytiin tänään Laajalahdessa hakemassa pupulle puunoksia järsittäväksi ja puhaltelemassa voikukkia. Hyvälläkin kännykkäkameralla on kyllä vaikea saada hyviä kuvia, eikä ihminen ole koskaan erityisen viehättävä puhaltaessaan.