rullaillen

Huolimatta elämän tasaantuneisuudesta ja blogiaiheiden vähyydestä päätin kuitenkin pistää blogin takaisin pystyyn. Tähän epäilemättä liittyi vanhasta blogista öisten viinilasillisten äärellä sanotut kauniit sanat ja se, että blogin pitäminen oli oikeastaan yksi tekijä, joka sai meidät nykyisen mieheni kanssa (niin, aviomies! Voiko sitä vieläkään tajuta??) ensimmäisiä kertoja keskustelemaan.

Eli here we go. Sitäpaitsi onhan tässä kaikenlaista. Pannutin pyörällä. Kävin Lontoossa työmatkalla ja seikkailin tubeissa (siis minä! Se pikkutyttö joka vieläkin soittaa äidille kysyäkseen ohjeita miten tehdään lättytaikina). Ostin kiharrinraudan. Ihastuin ikihyväkseni tulevaan hääjuhlamekkooni. Näin Jamiroquain Tallinnassa ja söin kauppahallin vieressä sushia. Soitettiin bändin kanssa hauskoissa häissä ja yksissä 50-vuotisjuhlissa, joissa järjestäjä oli pukeutunut Spiderman-asuun.

Miten niin ei blogattavaa?

Nyt ihan niinkuin tällaisena catch-up-henkisenä postauksena pitäis varmaan sanoa noista kaikista joku kappale ja ihan itserankaisuna kirjottaa postaus, jota kukaan ei kuitenkaan lue loppuun saakka.Nnnnoh, jos nyt muutama lause edes tästä mielenkiintoisimmasta.

Tilanne oli siis se, että olin aamulla kihartanut hiukset, enkä millään halunnut pilata tätä vaivaa pistämällä heti pyöräilykypärää päähän. Niinpä siis ajattelin, että kyllähän tämän lyhyen matkan ajan ilman kypärää. Mitä sitä muka voisi sattua? Matkaa oli kuitenkin vain pari kilsaa ja nekin kaupunkialueella, jossa on ajettava tosi hiljaa.

Lähdin sitten ohittamaan yhtä sellasta alle kävelyvauhtia ajelevaa pappaa (ihan hiljasta vauhtia ajoin, jotain 10-15km/h), kun takaa tuli tyyppi, joka paineli jotain kolmeekymppiä (no ainakin!). Lennettiin sitten molemmat päin mansikkakojua (yksikään mansikka ei onneksi vahingoittunut).

Mansikkamyyjät kyseli hädissään tilataanko ambulanssi ja onko kaikki hyvin, mutta onneks ei oikeasti käyny mitään, pää ei osunu tai mitään muutakaan. Mutta lähellä oli. Mulla kolahti jalka johonkin ja olen nilkuttanut since then, mutta mies ei tainnut ottaa osumaa ollenkaan, vaan heti kun sanoin sille, että saa lähteä, se lähti painelemaan vauhdilla.

En oo varma olisiko mun pitänyt olla tarkkaavaisempi lähtiessäni ohittamaan, mutta jotenkin haluaisin tässä kuitenkin nyt muistuttaa muiden pyöräilijöiden huomioimisesta ja että vilkkaasti liikennöidyillä pyöräteillä ei vaan voi painella tuhatta ja sataa. Pyöräilijöille liikennesäännöt niin vaikeita! Miten sitä voi taas muistaa kuka väistää ja on vastuussa mistäkin?

Enkä koskaan enää lähde mihinkään ilman kypärää. Ees kauppaan. Kiharat tai ei.

Käytiin tänään Laajalahdessa hakemassa pupulle puunoksia järsittäväksi ja puhaltelemassa voikukkia. Hyvälläkin kännykkäkameralla on kyllä vaikea saada hyviä kuvia, eikä ihminen ole koskaan erityisen viehättävä puhaltaessaan.