On oikeastaan tosi vaikeeta olla poissa keskellä arkea. Kaksi viikkoa meni ihan hujahtaessa ja arkeen palatessa huomasi, että maailma oli vaan jatkanut matkaa ilman mua ja mulla oli kahden viikon edesä catch-upattavaa. Piti keksiä ruokaa mökkiviikonloppuun ja tehdä ziljardi asiaa töissä ja suunnitella niitä hitsin tanssitunteja ja tiivareita ja sopia keikkoja ja tehdä päätöksiä.

Se on kaikki tosi paljon lyhyessä ajassa. Varsinkin ihmiselle, jonka mielestä elämä voisi ihan hyvin olla hiukan hitaampaa.

Ja ne tanssitunnit! Yleensä niin helppoa ja kivaa hommaa, mutta nyt voisin palata tanssikaverin kanssa käytyyn keskusteluun - kuin synnyttäisi! (luonnollisesti kumpikaan  meistä ei ole koskaan synnyttänyt)


Joskus siis todella hankalaa.

Siihen ei auta se, kun viimein saa jotain aikaseiksi, niin unohtaa ottaa oikeat musiikit mukaan ja on vaan väärää musiikkia. Siinä väsynyttä ihmistä koetellaan.

En oo vieläkään oppinut seisomaan kunnolla käsilläni, tosin sekin kaikki jäi jo aikaa sitten jonkun minkäliekiireen alle. Eilen päätin, että tänään ei mikään estäisi mua menemästä powerpilatekseen, kunnes heti aamusta ajattelin, että pitäisi kyllä tulla kotiin valmistelemaan sitä tiivaria. En ottanut kamoja siis edes mukaan, ja rehellisesti sanottuna en muistanut koko asiaa iltapäivällä, kun ihastelin uutta puhelintani ja Hoo ehdotti että mentäisiin Bauhausiin katsomaan ovia.

Katsottiin ovia, puhuttiin kodin improvementista ja käytiin hakemassa kaasupullo Sodastreamiin. Sitten aloin valmistella sitä tanssituntia.

Olisi kivaa jos ei ole agendaa joka päivälle. Lisäksi näin syksy alkaa olla jo niin kylmä, että sitä kaipailee taas kesää.

taivaallinen arki

Elämä ei ole ollut normaalia pitkiin aikoihin. Käytiin Bostonissa ja melkein tippa linssissä hyppäsin uudelleen lentokoneeseen noin vuorokauden Suomessa olon jälkeen ja suuntasin työreissulle Lontooseen. Perjantaina iltana myöhään tulin kotiin tuntien ja tuntien powerpoint presentaatioiden ääreltä ja yritin keksiä Hoon kanssa seuraavalle päivälle tarjoiltavaa ruokaa.

Lähettiin aamupäivästä lauantaina ajamaan kaverin mökille ja olin vielä pitkälle iltapäivään asti ihan out of this world. Elämä kuitenkin voitti, käytiin poimimassa sieniä monta litraa (<3) ja saatiin kuin saatiinkin lopulta mahtavat ruoat aikaseksi. Ja tosi paljon sieniä. Ja hyviä kaalikääryleitä. Sanoinko, elämä ei ole ollut normaalia aikoihin.

Paluu arkeen vetää puoleensa kuin hunaja kärpästä. Tosin aamuinen herääminen töihin ei houkuta, mutta ajatus rutiineista ja omasta kodista tuntuu ihanalta. Vaikkakin sitä joutuu samantein tanssitunti- ja tiiviskurssisuunnitelun ja bänditreenien ja tuhannen muun hoidettavan asian keskelle. Mutta silti. Arki.

syysomppu

sienisaalis

Raskas paluu kotiin

Matkustaminen todella tuo mussa huonoimmat piirteet esille. Tai ei se matkustaminen itsessään - varsinkaan matkalla olo. Lähinnä se palaaminen kotiin. Viimeiset tunnit ennen kotiin pääsyä on yleensä aivan kamalaa taistelua, että saan pidettyä itseni kasassa ja tekemättä asioita, jotka veisi mut lentokenttäputkaan kulkematta lähtöruudun kautta.

On vaan tosi vaikeaa olla tungokessa, kun tuntee epämääräistä turhautumista ja raivoa kaikkia ihmisiä kohtaan. Suomalaiset känniääliöt, ohittelevat mummot, mitä näitä nyt sitten on. Sietämiskyky on aivan äärirajoilla. Urpot, joiden on pakko tunkea aivan hihnan viereen odottamaan matkalaukkua sen sijaan että venaisivat sen 'odota tässä' viivan kohdilla.

Ja mä olen kuitenkin varsin leppoisa tyyppi!

Having all that said, kotiin kuitenkin päästiin hengissä. Haettiin pupu ja mä menin samantien nukkumaan. Puolilta päivin nukkumaan meneminen ei ollu ehkä paras ratkaisu, mutta sillä hetkellä ainoa.

Herättiin puoli kahdeksan aikaan ja teki mieli makaroonilaatikkoa. Note to self: matkalle lähtiessä pitäisi aina suunnitella kotiinpaluu valmiiksi. Ruokaa pakkaseen, koti siistiksi jne. Käytiin paikallisessa sevenelevenissä ja tultiin kotiin syömään makaroonia ja katsomaan Top Gearia. Kyllä elämä tästä vielä voittaa.

Matka oli kyllä hieno. Ihan kuten odotinkin. Nähtiin merellä valas ihan lähietäisyydellä, syötiin clamchowdahia (tämä oli toivelistassa) vaellettiin New Yorkin katuja, kuvattiin vapauden patsas, shoppailtiin Newbury streetillä Bostonissa.

So sue me! Mun mielestä Jenkeissä on kivaa ja viihdyn siellä ihan mielettömän hyvin.

viikonloppuja

Hyvä tapa saada ihmisten kiukku päälleen on mainita, että elokuu ei varsinaisesti ole enää kesää. Tämä tuntuu olevan vähän samalla tavalla yleinen totuus, josta halutaan pitää vaan tiukasti kiinni, kuten se, että asunnon ostaminen on kannattavaa tai ihmishenget ovat tärkeitä (riippumatta siitä uskooko kuoleman jälkeiseen elämään vai ei).

No, toki elokuuhun suhtaudutaan kuolemaa kevyemmin, mutta kesän jatkuminen elokuuhun asti tuntuu olevan monille lähes henkilökohtainen asia.

Päätettiin yhdessätuumin ystävän kanssa, että kesä on sillon, kun voi olla bikineissä ja auringonpaiste on kuumaa. Harmillisesti hyvin usein elokuussa se ei enää sitä ole. Tai jos on, niin se on ihan satunnaista. Ja elokuussa alkaa jo illatkin hämärtyä ja siihen pitää tottua, että joutuu käyttämään pitkähihasta. Myh.

Käytiin ystäväporukalla Luomossa syömässä. En olisi arvannut, mutta viimeisen ruokalajin jälkeen makuhermot totesti, että uusien makujen mitta on tältä illalta tullut täyteen. Hyvää oli, erityisesti sienet.

Sunnuntaina käytiin katsomassa juhlateltassa VHB:tä. Upeasti soittivat, mutta meidän takana oli ärsyttävä mies, joka huusi. Ihan vaan silleen geneerisesti huusi (Volvo-lippis päässä, näytti siltä että oli muutaman päivän putki alla).

Järjestysmiehet tulivat poistamaan sen siinä vaiheessa, kun se karjui 'Soittakaa Boheman Rhapsody!!!' sen jälkeen, kun Bohemian Rhapsody oli ollut juuri edellinen biisi, jonka olivat soittaneet.

Ihan hyviä kyllä nämä viikonloput. Aamulla olisi voinut nukkua pidempään, mutta pupu herätti aamupalalle. Sitkeä eläin se. Kun en reagoinut siihen, että se järsi mun hiuksia, se alkoi nakertaa mun kynsiä. Siihen oli jo pakko herätä.