Päivä ei ollut mennyt kuin ehkä puoleen väliin, kun totesin kaverille irkissä (and I quote):
> mulla on sellanen olo, että toivoisin, että ulkona sataisi eikä aurinko paistaisi
> että saisi mennä kotiin ja siellä olisikin yllättäen ihan siistiä ja voisi koko illan pelata ja saada yhtäkkiä mieletön inspiraatio ja kirjottaa pari tuntia jotain tarinaa, joka jäisi tosi herkulliseen kohtaa, josta sormet syyhyäisi päästä jatkamaan pian
> että voisi olla yksin kotona pienessä nuhassa ja vähän lämpöä ja ulkona sataisi vettä ja olis pimeetä ja mulla olisi mukavaa kotona
> että kaikki kodin ulkopuolella olevat asiat olis pimeitä ja kaukaisia
> mulla on vähän pms ja maailma on ihan tyhmä paikka (vaikka qwop saikin taas nauramaan ja tein siinä oman ennätykseni - 18.4m)
Lähtiessäni kotiin aurinko oli kuin olikin lakannut paistamasta ja satoi. Ei nyt saavista kaataen, mutta satoi kuitenkin. Siinä missä se sopi mielentilaan, niin se myöskin teki päivästä vaan synkemmän. Päätin jättää auton töihin ja mennä dösällä suoraan Kamppiin ostamaan ruokaa ja Buranaa.
Kampin K-market on kyllä kamala paikka. Erityisen päivänä, jolloin vihaa ihmisiä. Sain kyllä ruokani ja jopa taisteltuani tieni ulos sieltä tungoksen keskeltä, mutta siinä ahdingossa unohdin Buranan. Jipii.
Ihana Hoo toi mulle Buranaa kotiin tullessaan ja mulla alkoi siinä vaiheessa muutenkin olla jo inhimillisempi olo.
Ihana Hoo toi mulle Buranaa kotiin tullessaan ja mulla alkoi siinä vaiheessa muutenkin olla jo inhimillisempi olo.
Jotenkin jännästi se kotikin siivoutui, eikä ihan vähiten Hoon ansiosta. Yritin jossain vaiheessa muistuttaa Hoolle, että meille tulee siivooja. Perjantaina. Se on ihan just.
Kuulemma juuri siksi nyt pitikin imuroida ja siivota. Ja naisilla on outo logiikka??
Ps. QWOP - Tsek it. Pääsin sen 18.4m - mutta mies oli kyllä suurimman osan ajasta spaagatissa.
Pps. Mitä sitä nyt piti PMS-aikaan syödä? Jotain sinkkiä? Magnesiumia? Taikapölyä?
No comments:
Post a Comment